Jokainen voi kysyä itseltään, millaista hevosta haluaa käsitellä. Haluaako sen rynnivän päälle, vastustavan apuja, purevan tai ihan vain olevan täysin apaattinen ihmisten kanssa työskennellessä? Ainakin useimmat ihmisistä ottavat mieluummin käsiinsä nöyrän, yhteistyöhaluisen ja helposti käsiteltävän hevosen. Juuri tähän maastakäsittelyllä ja koulutuksella pyritään; siihen, että hevonen tekisi mitä pyydetään ja milloin pyydetään.

Moni ihminen aliarvioi maastakäsittelyn tärkeyttä koko hevosen elämän kannalta, eikä välttämättä tule ajatelleeksi, että maastakäsittelyä on kaikki, mitä ei tehdä ratsailta tai kärryiltä. Olen tavannut ihmisiä, jotka osaavat ratsastaa todella hyvin hevosella kuin hevosella, mutta maasta käsin eivät saa pitkänkään ajan kuluessa hevosiaan käyttäytymään asiallisesti tai edes turvallisesti. Minulle tulee aina vähän surullinen olo, kun näen huonosti tai vaarallisesti käyttäytyviä hevosia ja sen, ettei asialle tehdä mitään. Hevonen kuitenkin hyvin harvoin käyttäytyy ongelmallisesti syntyessään. Monia ongelmia pystyisi korjaamaan hevoselle luonnollisen ympäristön lisäksi oikeanlaisella käsittelyllä ihan jo arkipäiväisissä tilanteissa muutenkin kuin treenatessa. Maasta työskentely on myös erittäin hyvä virike hevosen mielelle, sillä se tuo vaihtelua sen elämään ja töiden tekeminen on näin mielekkäämpää. Hyvinvoiva, elämäänsä tyytyväinen hevonen on myös miellyttävämpi ratsastaa ja ajaa. Tällä kertaa keskityn nyt kuitenkin vaihtoehtojen laajuudesta huolimatta muutamaan, itselleni tuttuun, helposti eriteltävään työskentelytapaan, vaikka jo hevosten tallissa käsittelystäkin saisi vaikka kirjan kirjoitettua.

Eräs, koko ajan tunnetumpi keino työstää hevosta on naruriimun kanssa. Samoja harjoituksia voi kuitenkin tehdä myös aivan tavallisella riimulla tai vaikka suitsilla. Itse tartun naruriimuun herkästi silloin kun kaipaan hevoselta lisää rentoutta, luottamusta ja/tai kunnioitusta, myös parempaa reaktionopeutta, herkkyyttä avuille. Riimun kanssa voi työskennellä minkä vain hevosen kanssa, iästä, rodusta tai koulutuksesta riippumatta. Vahvasti agressiivisten hevosten kanssa kannattaa kuitenkin miettiä, olisiko parempi luottaa se ammattilaisen käsiin, jos ei ole aivan varma miten toimia turvallisesti. Käytännössä ei ole asiaa, mitä riimun kanssa ei voisi tehdä tai mitä sillä ei voisi hevoselle opettaa, sillä voi ohjata myös ratsastettavaa tai ajettavaa hevosta. Käytännöllinen se on lastauksessa ja varsan/uudelleen koulutettavan hevosen opetuksessa erinäisten harjoitusten lisäksi, joita löytää hyvin esim. asiaan liittyvistä kirjoista, kuten Leena Kurikan Hevosesta – käytännön psykologiaa arkeen ja Lisbeth Jonhsonin, Marie Haglundin ja Ulf Oweneden Hyvät hevosmiestaidot. Netistä löytää paljon neuvoja ja vinkkejä, mutta kannattaa harkita, mitkä niistä ovat enemmän tai vähemmän luotettavia ja järkeviä.

Naruriimun kanssa meille on samasta paikasta, Amerikasta, 'villistä lännestä' lännenratsastuksen mukana rantautunut myös pyöröaitaus ja sen avulla hevosen koulutus. Se on nimensä mukaisesti pyöreä aitaus, jonka halkaisija on useimmiten noin 15 metriä, jossa hevosta perinteisesti käsitellään irti. Pyöröaitauksessa työskentelymahdollisuuksien määrällä ei ole juurikaan rajoja, koulutusmenetelmä antaa hevoselle vapauden tehdä valintoja, ymmärtää asiat itse ja suostua yhteistyöhön oman päätöksensä mukaan. Hevonen voi tehdä, mitä ihminen pyytää, tai juosta pyyntöä, painetta, karkuun. Pyöröaitaus mahdollistaa myös ihmiselle tarvittavan ajan hevosen lukemiseen ja helpottaa sen asemaan asettumista. Aitauksessa ihmisen ja hevosen välille syntyy todellinen suhde ja ymmärrys silloin, kun asiat onnistuvat. Osaamattomissa käsissä hevonen voi kuitenkin olla myös hyvin vaarallinen, jollei se ole tottunut pyöröaitauksessa työskentelyyn; oppia kannattaa hakea kursseilta ja osaavammilta ihmisiltä, sillä aitauksessa hevonen oppii helposti myös huonoja käyttäytymismalleja. Pyöröaitauskoulutusta voi soveltaa mihin vain suljettuun tilaan, mutta kulmikkaassa tilassa työskentely on vaikeampaa, sillä hevonen voi paeta painetta nurkkaan ja olla vaarallinen puolustautuessaan.

Pyöröaitaus on myös turvallinen paikka opettaa nuoria hevosia, sillä ne eivät pääse säntäämään yllättäen liian kauas; säikähtäessäänkin ne voivat juosta vain ympyrää, jolloin tilanne on helpompi säilyttää hallitumpana ja turvallisena niin hevoselle kuin ihmisellekin. Aitauksesta muodostuu hevoselle tuttu ja turvallinen ympäristö, jossa sen on helppo keskittyä ja olla rento. Toki sitä voi soveltaa myös muuhun käyttöön, kuten tavalliseen juoksuttamiseen tai ohjasajoon. Tavallisella juoksuttamisella tarkoitan hevosen liikkumista ympyrällä liinan päässä, mahdollisesti erilaisten apuohjien avustamana juoksuttajan eli ihmisen ympärillä, jolla on perinteisesti juoksutuspiiska kädessä. Kyseinen tapa liikuttaa hevosta on hyvä keino hevosen (ja ihmisenkin) opettamiseen, hevosen verryttelyyn ja ylimääräisten virtojen purkuun. Juoksutus on kuitenkin hyvin kuluttavaa, eikä sitä siksi tulisi tehdä joka päivä eikä pitkäkestoisesti.

Juoksuttaa voi myös ns. kahdella ohjalla, jota kutsutaan ohjasajoksi. Se tulee kuitenkin erottaa takaa-ajosta, jolla useimmiten lähinnä tarkoitetaan hevosen opetusta ajamiseen ylipäätään. Ohjasajo on hyvää harjoitusta niin hevoselle kuin ihmisellekin ja tekee hyvää eritoten ratsun lihaksille. Valmentaja, kilparatsastaja ja Ratsujalostusliiton puheenjohtaja Håkan Wahlman opettaa ihmisiä ja hevosia ohjasajon pariin ympäri Suomen ja on todennut, että ohjasajo ei ole päämäärä, mutta hyvää harjoitusta monille ratsuille ja myös ratsastajille.

Ohjasajoon tarvitaan jo enemmän varusteita kuin edellä mainittuihin työskentelytapoihin. Päässä olevien varusteiden lisäksi, jotka ovat yleensä tavalliset kuolaimelliset suitset, tarvitaan pitkät, painavat nahkaohjat, silat tai ohjasajovyö ja mahdollisesti raippa, hevosesta riippuen. Ohjasajossa hevosta voidaan ohjata ympyrällä, mutta myös suorilla urilla ja minkälaisilla kiemuiroilla tahansa – kunhan ajaja pysyy jalan mukana. Ajaa voi muutenkin kuin käynnissä, mutta ihmisen tulisi pystyä kävelemään. Ohjasajaen ihminen pystyy teettämään hevosella kokoamista tavoittelevia harjoituksia ilman, että haittaa selässä istumalla hevosen tasapainoa ja joutumatta keskittymään itseensä. Myös jännittyneen ja niska ylhäällä kulkevan hevosen kouluttaminen rennompaan ja paremmin takaosaa käyttävään liikkumistapaan on helpompaa maasta käsin. Selkäongelmaisen hevosen ollessa kyseessä ohjasajo on hyvä vaihtoehto liikuttamiselle, mutta on tärkeää muistaa huolehtia myös silojen/ohjasajovyön sopivuudesta.

Ohjasajon etu on ehdottomasti mahdollisuus nähdä, miten hevonen liikkuu, kaikki virheelliset/epäpuhtaat liikkeet on paljon helpompi erottaa kuin selästä käsin. Niitä on myös helpompi korjata, kun ihmisen omat kehonhallintaan liittyvät asiat eivät ole sotkemassa hevosen kehitystä. Ohjasajo on helppo tapa opettaa myös väistöjä ja mitä vain ratsastuksen liikkeitä korkeaan kouluratsastukseen saakka. Toki myös ratsastaja oppii näin työskentelemällä paljon hevosestaan ja itsestään, mitkä ratsastuksen ongelmat kumpuavat kummastakin, millaiseen muotoon hevonen itse pyrkii ja ihan jo senkin, kuinka hyvä kunto itsellä olikaan, ohjasajo kun on myös erittäin tehokasta hyötyliikuntaa!

Tämä tapa käytännössä ”ratsastaa maasta” on toki käytännöllinen myös hevosilla, joilla ei jostain syystä voi ratsastaa. Aiemmin mainittujen selkävaivaisten lisäksi pienet ponit/hevoset, joille ratsastaja on käynyt liian isoksi ja myös jalkavaivaiset, joille ylimääräinen paino selässä ei tule kysymykseen. Ihmiselle, joka ei ole ennen ohjasajoa kokeillut, on helpointa osallistua jollekin kurssille tai yrittää edes päästä seuraamaan sellaista, muuten alkuun pääseminen voi olla hankalaa varsinkin hevosenkin ollessa aloittelija.

Itselläni on helposti orpo olo hevosen kanssa, jos minua vaaditaan vain ratsastamaan, enkä pääse työskentelemään niiden kanssa muulla tavoin. On vapauttavaa voida poistaa oman ruumiin viat vaikuttamasta hevosen liikkumiseen ja voida katsella sitä sen liikkuessa. Kokonaisuuden ymmärtäminen on helpompaa, pelkästään selässä tai kärryillä keikkuessa jää helposti huomaamatta isojakin ongelmia, ennen kuin niiden korjaaminen on jo vaikeaa. Vaihtelevan, myös maasta tapahtuvan käsittelyn myötä hevonen on rennompi ja oppii luottamaan ihmiseen ja toimimaan rentona erilaisissa tilanteissa, se antaa ratkaisukeinoja kaksijalkaisillekin eteen tuleviin ongelmiin.

Myös ihmisen mieli pysyy hereillä, emmekä mekään turru kentän tai tuttujen maastoreittien kiertelyyn, vaan muistamme keskittyä ja ajatella sitä hienoa eläintä, jonka kanssa voimme tehdä töitä, sekä mikä tärkeintä, kohdella sitä kuten se ansaitsee. Maasta työskentely on aivotyöskentelyä, yhdessä mille hevoselle ja ihmiselle tahansa, jotka haluavat miellyttävämpää elämää ja toimivaa yhteistyötä.

//että sellasta tuli kirjoiteltua viimeisenä iltana ennen palautusta... =P