Voihan asdfghjk. Tänään vähän semmoinen fiilis, että ovat aivot ovat täysin toivottomat minkäänlaiseen järkevään ajatteluun. Siis mitä hevosjuttuihin tulee. Koen taas täydellistä kykenemättömyyttä tehdä oikein ja ymmärtää hevosia. Saan kyllä haluamani viestin perille, mutta millä keinoin? Pakottamalla vai opettamalla? Käskemällä vai johtamalla? Huutamalla vai kuiskaamalla? Joskus eron löytäminen on niin pirun vaikeaa. Haluan ymmärtää! Oppia!

Täällä (Ypäjällä, opistolla) on toisaalta niin ihanaa olla. Toisaalta taas joka päivä sattuu nähdä hevosia pakotettavan tekemään kaikkea. Sellaista, minkä voisi johtamalla opettaa hevosen käsittämään ilman minkäänlaista väkivaltaa. Tuntuu, että ihmiset täällä turtuvat ja sokeutuvat ja eivät enää välitä. Mitä jos minäkin sokeudun? En huomaa enää, että hevosten on paha olla ja ne ovatkin pelkkää massaa, eivät yksilöitä ja teen mitä itseäni huvittaa. Eihän niin vain käy? Nojaa, ei nyt sentään. Jos kävisi, Jenny: vie mut hoitoon tai ammu suoraan!

Osa omista ajatuksista, tai no, melkein kaikki, on niin suuressa ristiriidassa joihinkin asioihin mitä meille opetetaan, että sulattelu on vähän vaikeaa. Koitan vain tehdä omalta osaltani asiat oikein ja yrittää olla näkemättä ihan kaikkea sitä pahaa, mitä kanssaopiskelijat ja mahdollisesti jotkut henkilökunnastakin tekevät. Yritän vain ymmärtää muidenkin kantoja ja mielipiteitä ja samalla noita hevosia, kuunnella mitä niillä on sanottavana ja tehdä parhaani, että niiden olisi hyvä olla. Jos niiden on hyvä olla, on minunkin.